#KuPSin
Belgian kärkijoukkue KuPSin vieraaksi
**Kuopion Palloseura kohtaa Konferenssiliigan liigavaiheen kolmannella ottelukierroksella belgialaisen KAA Gentin. Torstain ottelu käynnistyy Tammelan Stadionilla kello 19.45.** Perinteisen belgialaisseuran vahvuus ei rakennu yhden tähtipelaajan varaan. Laatua löytyy kokeneesta puolustuslinjasta, nuoresta keskikentästä sekä liikkuvasta hyökkäyksestä. Belgialaisjoukkue on kotimaansa pääsarjan kärkiryhmässä 25 pisteellä. Kymmenestä ottelusta on kertynyt kahdeksan voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio. Ensimmäinen tappio tuli viime sunnuntaina, kun Lommel voitti Gentin 2–0. Sitä edeltäneessä ottelussaan Gent oli murskannut Anderlechtin 4–0. Konferenssiliigan liigavaiheessa Gentillä on kahdesta ottelusta kolme pistettä. Avauskierroksella tanskalainen Aarhus kaatui kotona 1–0. Braga oli puolestaan toisella kierroksella Portugalissa vahvempi lukemin 2–0. Gentiä valmentaa 45-vuotias Rik De Mil. Hänen joukkueensa on käyttänyt euro-otteluissa sekä kolmen että neljän puolustajan rakennetta. Gent voitti yhdeksästä ensimmäisestä sarjaottelustaan kahdeksan ja päästi vain neljä maalia. Millaisia pelaajaprofiileja Tammelaan on saapumassa? Gentin puolustusta johtaa 35-vuotias ja lähes kaksimetrinen Christian Burgess. Hänen rinnallaan ovat pelanneet belgialainen Siebe Van der Heyden ja Viron maajoukkuepuolustaja Maksim Paskotši. Kookas kolmikko on vahva omalla rangaistusalueellaan. KuPSin ei siksi ehkä kannata rakentaa hyökkäyksiään korkeiden keskitysten varaan. Gentin topparit joutuvat vaikeampaan tilanteeseen, kun heitä pakotetaan liikkumaan sivusuunnassa ja kääntymään kohti omaa maaliaan. Gentin maalilla nähdään mitä todennäköisimmin kapteeni Davy Roef, joka on aloittanut kaikki joukkueen tämän kauden euro-ottelut. Gentin keskikentän tärkeimpiä pelaajia ovat Tibe De Vlieger ja Mathias Delorge. Molemmat ovat aloittaneet joukkueen kahdessa ensimmäisessä liigavaiheen ottelussa. 20-vuotias De Vlieger pystyy kuljettamaan palloa eteenpäin ja löytämään syöttöjä vastustajan linjojen väliin. Hän antaa myös erikoistilanteita. _Transfermarkt_ arvioi De Vliegerin Gentin arvokkaimmaksi pelaajaksi kahdeksan miljoonan euron markkina-arviolla. 22-vuotias Delorge pelaa hieman alempana ja tasapainottaa keskikenttää. KuPSin on saatava kaksikolle painetta ennen kuin De Vlieger ja Delorge pääsevät kääntymään kasvot kohti kuopiolaismaalia. Gentin hyökkäys rakentuu nuorten ja liikkuvien pelaajien ympärille. Ruotsalainen laitahyökkääjä Momodou Sonko aloittaa usein vasemmalta, mutta liikkuu mielellään keskustaan. Hänen vahvuuksiaan ovat haastaminen ja tilan löytäminen laitapuolustajan ja topparin välistä. Gentin tehokkain pelaaja tämän kauden euro-otteluissa on ollut Hyllarion Goore. Norsunluurannikkolainen hyökkääjä on tehnyt kuudessa euro-ottelussa kaksi maalia. Torstain vastustaja on vaarallisimmillaan saadessaan tilaa pallonriiston jälkeen. Valmista ja tiivistä puolustusmuotoa vastaan Gent joutuu hyökkäämään kärsivällisemmin. Gentin eurotaival ei ole ollut suinkaan pelkkää voittokulkua. Liigavaiheeseen johtaneella polulla LNZ Tšerkasya vastaan jatkopaikka ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailussa. IFK Göteborg kaatui yhteismaalein 2–1 ja skotlantilainen Hibernian 3–2. Torstain ottelua pohdittaessa, KuPSin on suljettava todennäköisesti keskikaista ja hyökättävä pallonriistojen jälkeen rohkeasti Gentin korkealle nousevien laitapelaajien taakse. Korkeiden keskitysten sijaan KuPSin kannattaa kenties etsiä yhtenä vaihtoehtona matalia syöttöjä, nopeita suunnanmuutoksia ja Gentin puolustuslinjan taakse suuntautuvia juoksuja. Gent saapuu Tammelaan ennakkosuosikkina, mutta ei missään nimessä voittamattomana. Jos KuPS pitää keskustan tiiviinä ja hyökkää pallonriistojen jälkeen rohkeasti, Tammelan torstai-ilta tarjoaa aidon mahdollisuuden Konferenssiliigan pistetilin avaamiseen. Lähde mukaan Tammelan euroiltaan – osta liput tästä>>
kups.fi
November 3, 2026 at 1:19 PM
KuPSin — KuPSin mestaruushaaveet räjähtävät AC Oululle hävinneen, jolloin HJK:n mestaruusmahdollisuudet kasvaa. #HJK #KuPSef="/hashtag/KuPSin" class="hover:underline text-blue-600 dark:text-sky-400 no-card-link">#KuPSin #KuPS #ACOululle #News
KuPSin mestaruushaaveet räjähtävät AC Oululle hävinneen
KuPS hävisi sunnuntaina AC Oululle 0–2. Tämä tulos räjäytti joukkueen mestaruushaaveet. Mestaruus on nyt todennäköisesti HJK:n käsi. HJK ja FC Inter pitävät KuPSin varmuudella ulkona mestaruudesta, ko… · Photo : Matthew Straubmuller · CC BY · Flickr
news.netasgard.com
November 2, 2026 at 2:24 PM
KuPSin — KuPSin sunnuntain 0–2-vierastappio AC Oululla laski mestaruushaaveet ylittäen ennätys. #KuPSin #Sunnuntaina #ACOululle #News
KuPSin mestaruushaaveet räjähtivät AC Oululla
KuPS hävisi sunnuntaina miesten jalkapalloliigassa AC Oululle 0–2. Tappio räjäytti joukkueen mestaruushaaveet, jotka olivat olleet ylittäen ennätys. Tulos oli merkittävä isku, joka laski KuPS:n sijoit… · Photo : Matthew Straubmuller · CC BY · Flickr
news.netasgard.com
November 2, 2026 at 2:41 PM
Katso päivittyvä kuvasarja: KuPSin juniorit juhlivat kauden päätöstä

#urheilu

https://www.savonsanomat.fi/urheilu/9924484
Katso päivittyvä kuvasarja: KuPSin juniorit juhlivat kauden päätöstä
Ilvekset on vuoden tenavaliigajoukkue.
www.savonsanomat.fi
November 3, 2026 at 5:00 PM
Katso päivittyvä kuvasarja KuPSin ottelusta Oulusta

#savo

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/9918404
Katso päivittyvä kuvasarja KuPSin ottelusta Oulusta
Kuopion Palloseura kohtaa AC Oulun Veikkausliigan mestaruussarjassa sunnuntaina Oulussa.
www.savonsanomat.fi
November 1, 2026 at 2:30 PM
Somessa vaaditaan KuPSin päävalmentaja eroa – "Mennyt aivan överiksi"

#urheilu

https://www.savonsanomat.fi/urheilu/9925470
Somessa vaaditaan KuPSin päävalmentaja eroa – "Mennyt aivan överiksi"
Miika Nuutisen asema ei ole Savon Sanomien urheilutoimittajan Kari Haaviston mielestä uhattuna, vaikka somessa hänet on teilattu.
www.savonsanomat.fi
November 4, 2026 at 3:31 PM
🗞️ Today's trending topics #KuPSin #SuomenCupin #ILPalat #IivoNiskanen #Oulussa #HJK
November 1, 2026 at 5:38 PM
Oulussa — Miika Nuutinen keskeytettiin haastattelussa fanien huutojen keskellä jälkimmäisen ottelun jälkeen #KuPSin #Oulussa #MiikaNuutinen #News
KuPSin valmentaja keskeytettiin fanien huutoon Oulussa
KuPSin päävalmentaja Miika Nuutinen keskeytettiin haastattelussa Oulussa jälkimmäisen ottelun jälkeen. Ottelussa KuPS hävisi AC Oululle 2–1, mikä lopetti sen mestaruusmahdollisuudet Veikkausliigassa.… · Photo : Rauli Katajavuori · CC BY-SA · Wikimedia
news.netasgard.com
November 2, 2026 at 8:00 AM
Seuraamme Veikkausliigaa | KuPSin mestaruusmahdollisuudet puntarissa Oulussa

#urheilu

https://www.savonsanomat.fi/urheilu/9918266
Seuraamme Veikkausliigaa | KuPSin mestaruusmahdollisuudet puntarissa Oulussa
Seuraamme tässä artikkelissa jalkapallon Veikkausliigan mestaruussarjan ottelua AC Oulu–KuPS
www.savonsanomat.fi
November 1, 2026 at 1:00 PM
Savon Sanomat näyttää Juniori-KuPSin päättäjäiset suorana tiistaina

#urheilu

https://www.savonsanomat.fi/urheilu/9920657
Savon Sanomat näyttää Juniori-KuPSin päättäjäiset suorana tiistaina
Kuopio-halli täyttyy tiistaina keltamustasta väriyhdistelmästä. Juniori-KuPS palkitsee pelaajiaan kauden päätöstilaisuudessa.
www.savonsanomat.fi
November 2, 2026 at 3:31 PM
KuPSin maalitykki sivussa tärkeästä ottelusta, Pennanen ja Lötjönen palaavat avauskokoonpanoon

#urheilu

https://www.savonsanomat.fi/urheilu/9918168
KuPSin maalitykki sivussa tärkeästä ottelusta, Pennanen ja Lötjönen palaavat avauskokoonpanoon
Selkä seinää vasten jalkapallon Veikkausliigan mestaruuskamppailussa oleva Kuopion Palloseura rukkaa kokoonpanoaan sunnuntain AC Oulu -otteluun.
www.savonsanomat.fi
November 1, 2026 at 11:01 AM
Oulussa — KuPSin mestaruushaaveet heikkenivät Oulussa, kun AC Oulun voitto tukkasi kauden. #Oulussa #KuopionPalloseura #Oulun #News
KuPS häviää Oulussa Veikkausliigan ottelussa
KuPS hävisi Veikkausliigan ottelun AC Oulun Oulussa sunnuntaina. Tulos oli 1–0 aikuisille, jolloin AC Oulun maalintekijä Camilo Trianal laski pallon rangaistusalueen rajalla. KuPSin puolustusvirheestä… · Photo : Phalinn Ooi · CC BY · Flickr
news.netasgard.com
November 2, 2026 at 10:08 AM
Kauden viimeinen vieraspeli vie KuPSin Ouluun
**Kuopion Palloseura jatkaa mestaruustaisteluaan sunnuntaina AC Oulun vieraana. Kauden viimeisessä liigavierasottelussa vastassa on europaikkaa tavoitteleva kotijoukkue, ja Bob Nii Armah odottaa kovaa kamppailua kolmesta tärkeästä pisteestä.** Veikkausliigan ratkaisut lähestyvät, ja KuPS matkustaa Ouluun sarjan kolmannelta sijalta. Keltamustilla on koossa 53 pistettä, kun HJK ja FC Inter ovat kaksi pistettä edellä 55 pisteessä. KuPS lähtee hakemaan voittoja molemmista jäljellä olevista liigaotteluistaan. Mestaruuteen tarvitaan kuitenkin myös HJK pistemenetyksiä, joten kaikki ei ole enää kuopiolaisten omissa käsissä. Sunnuntaina joukkueen tehtävä on selvä: ottaa kolme pistettä Oulusta ja pitää mestaruustaistelu elossa. Myös kotijoukkueella riittää tavoiteltavaa. AC Oulu on neljäntenä 44 pisteellä ja kiinni paikassa ensi kauden eurokentille. Eroa viidentenä olevaan IF Gnistaniin on vain piste, joten oululaiset tarvitsevat pisteitä asemansa säilyttämiseksi. Armah tietää, ettei Oulun uudelta stadionilta ole luvassa helppoa vierasvoittoa. – Odotan kovaa ottelua. Oulu on aina vähän arvaamaton joukkue. Uskon, että luvassa on hyvä peli, ja annamme kaikkemme saadaksemme kolme pistettä. – Heidän tekemistään on välillä hieman vaikea ennakoida. Olemme kuitenkin valmistautuneet kaikkeen, mitä heiltä voi tulla. Keskitymme omaan peliimme. #### Maalipaikat tehokkaammin hyödyksi KuPS joutui torstaina tyytymään kotikentällään 1–1-tasapeliin IF Gnistania vastaan. Paikkoja ottelun ratkaisemiseen oli, mutta lisämaalit jäivät syntymättä ja vieraat nousivat loppuhetkillä tasoihin. Armah nostaa viimeistelyn yhdeksi sunnuntain tärkeimmistä asioista. Joukkueen on saatava luomistaan maalipaikoista enemmän irti. – Meidän pitää tehdä enemmän maaleja. Luomme maalipaikkoja, mutta hyökkäykset pitää saada viimeisteltyä paremmin. Haluamme prässätä mahdollisimman korkealta ja ratkaista ottelun mahdollisimman aikaisin. Tärkein tavoite huomiselle on ottaa kolme pistettä. Tiivis ottelutahti asettaa vaatimuksia myös valmistautumiselle. Armahin mukaan joukkue on raskaan viikon jälkeen valmis sunnuntain haasteeseen. – Harjoituksia ja otteluita on ollut paljon, mutta uskon, että olemme valmiita peliin. – Palautuminen on sujunut todella hyvin. Tarvitsemme paljon unta ja hyvää ruokaa. Mika Lähderinne on auttanut meitä paljon aikataulujen, palautumisen ja ravitsemuksen kanssa. #### Kannattajien tuki mukana vierasmatkalla Kauden viimeiselle liigavierasmatkalle on lähdössä myös KuPSin kannattajia. Armahille katsomosta tuleva tuki merkitsee paljon, ja puolustajan viesti Ouluun matkustaville on selvä. – On aina hienoa, kun kannattajia on katsomossa. Annamme huomenna kaikkemme heidän puolestaan. On hienoa nähdä heitä siellä. **AC Oulu – KuPS, OTC Stadion, su 1.11. klo 15.00**
kups.fi
October 31, 2026 at 5:19 PM