Onko Suomesta Ukrainaan sotaan lähtevä taistelija sankari, terroristi vai sosiaalipoliittinen epäonnistuminen?

Hauska matkakertomus tuolta ajalta. Hesarin juttu. Hytönen Mattiesko 22.3.1992 2:00 Virossa näen ensimmäiseksi liivikaupan mainoksen. Mainos ei tehoa minuun. Minun ei tarvitse ostaa liivejä Tallinnan lentoasemalta. Vieressäni kävelee henkivartijani Auvo Niiniketo , jonka laukussa on luodinkestävät turvaliivit. Meitä vastassa on Urmas , Viron turvallisuuspoliisin erikoismies. Ajamme Palace-hotelliin. Palacen aulabaarissa kaksi suomalaislentäjää tappaa aikaa. Nurkkapöydässä suomalainen bisnesmies yrittää Suomen rahalla tehdä heitukka juopuneesta virolaisnaisesta. Palacen kellarihuoneessa tapaamme tutun brittimiehen. Jim Shortt on turva-alan asiantuntija. Shortt kouluttaa Palacessa virolaisia turvallisuuspoliisin miehiä. Minä kävin Shorttin bodyguard-kurssin Helsingissä neljä vuotta sitten. Edellisen kerran näin Shorttin vain muutama päivä sitten Suomen televisiossa. Shortt teki suomalaista tv-historiaa lyömällä suorassa lähetyksessä toimittaja Jari Sarasvuon nenän verille. MAINOS MAINOS PÄÄTTYY Shortt pallottelee kädessään käsikranaattia ja kertoo, että Viron mafia on onnistunut saamaan haltuunsa israelilaisia Uzi-konepistooleja. Se on uutinen. Shortt näyttää minulle Sinarel-nimisen yrityksen aselistaa. Puna-armeijan Makarov-mallisen pistoolin voisin ostaa 380 Suomen markalla. Rynnäkkökivääri AK-74 heltiäisi 520 markalla. Shortt ei luovu tshekkiläisestä automaattipistoolistaan edes Palacessa, vaikka Palacea vartioi Viron turvallisuuspoliisi. Mafia on yrittänyt turhaan ostaa Palacen turvallisuusmiehiä. Turvamiehet ovat saaneet "tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä". Kun ensimmäinen turvamies kieltäytyi, hänen kotinsa yritettiin polttaa. Kun toinen turvamies kieltäytyi, "putkikombinaatin" mies löi hänen kätensä poikki rautaputkella. MAINOS MAINOS PÄÄTTYY Odotamme iltaa ja yötä. Kulutamme aikaa kävelemällä Tallinnan vanhassa kaupungissa. Saamme mukaamme turvallisuuspoliisi Priitin , joka polttaa Hollywood-savukkeita ja pitää povessaan Makarov-pistoolia. Parlamenttitalon edessä tapaamme vanhan ukon, jolla on aurinkolasit silmillä ja plakaatti mahan päällä. Ukko on bensatehtaan entinen työläinen Edgar Pettersson . Kun hän kuulee, että olemme Suomesta, hän ryhtyy kehumaan Suomen talvisotaa. Pettersson ylistää talvisotaa niin vuolaasti ja heiluttelee yläruumistaan kuin Stevie Wonder , että alan uskoa, että ukko on sotasokea. Pettersson ei ole sokea. Suomalaiset turistit antoivat hänelle kymmenen markkaa. Niillä Pettersson hankki itselleen tummennetut juppisilmälasit. Kymmenvuotiaat laihat taskuvarkaat liimautuvat vähän väliä kylkeeni. Priit karkottaa heidät tiuskaisemalla aina samalla lailla: "Painukaa helvettiin!" Kauppahalliin on kuudenkymmenen metrin jono. Minä en ikinä jäisi seisoskelemaan moiseen jonoon, eikä minun tarvitse nytkään jäädä. Menemme jonon ohi. Juuri kun ensimmäiset ohrajauhohyllyt ovat edessämme, eteemme astuu valkotakkinen naiskerberos. Priit sanoo naiselle, että haluamme sisään, ja nainen väistyy kuuliaisesti tieltämme. Kysyn Priitiltä, miksi nainen väistyi, vaikka Priit ei missään vaiheessa kertonut tälle ammattiaan. Priit osoittaa tummansinistä trenssiään ja tummaa solmiotaan. Jokainen tallinnalainen tietää, että se on turvallisuuspoliisin asu. Lähellä Estonia-teatteria huomaan tutun apteekin. Ostin sieltä kymmenen vuotta sitten hormoneja ja efedriiniä. Kalsea nainen tiskin takana tokaisee nyt, ettei heillä ole hormoneja eikä efedriiniä. Ajattelen kuitenkin valoisasti. Uskon, että olisin saanut lääkkeet, jos Priit ei olisi seisonut vieressäni apteekissa. Illalla ahtaudun liikennepoliisin Ladaan, jonka kojelaudan yläpuolella on Chiquita-tarra. Kaikki virolaiset tietävät, että 90 prosenttia maan poliiseista on ostettavissa, esimerkiksi banaaneilla. Minut päästetään ilman henkivartijaani liikennepoliisin mukaan, koska se on ainoa luotettava poliisi Tallinnassa. Ladassa on niin ahdasta, että luulen tietäväni, miltä tuntui niistä käytetyistä pesukoneista, jotka turvamiehet kuljettivat Suomesta Viroon presidentti Arnold Rüütelin virka-Tshaikassa. Virolainen Andres Jöekeerd ja venäläinen Mihail Krupenin istuvat Ladan etupenkillä. Kiertelemme Tallinnan lähiöissä ja pahamaineisessa Koplin kaupunginosassa. Kun tavallinen tallinnalainen haluaa vuokrata asunnon, hän huomauttaa lehti-ilmoituksessa, että koplilaisten ei kannata vaivautua. Tallinnalaisen autokulttuurin taso selviää minulle pian. Joka kymmenes minuutti joku ajaa ylinopeutta, valot pimeänä, päin punaista tai juopuneena. Kaikki saavat 50 ruplan naurettavat sakot. Suurimman vaikutuksen minuun tekee juopunut venäläinen, joka nousee punaisen Ladan takapenkiltä, kaivaa taskustaan kymmenen sentin paksuisen ruplapinon, ottaa pinon päältä kaksi 25 ruplan seteliä, antaa ne Jöekeerdille ja vaipuu sanaakaan sanomatta takaisin takapenkille. Viemme pusakkanaisen Mossen ratista poliisilääkäriasemalle. Talossa haisee makkarakeitto, nainen tuoksuu viinalle. Nainen ei pysy pystyssä, kun lääkäri pyytää häntä ojentamaan kätensä ja sulkemaan silmänsä. Kuljetamme naisen kotiin. Jöekeerd ottaa naisen ajokortin. Nainen jää itkemään pihalle. Viron mafia on viime aikoina miehittänyt Sport-hotellin ja Tallinna-hotellin. Yhdeltä yöllä astumme hotelli Tallinnaan, jossa mafian välienselvittelyssä tapettiin mies viikko sitten. Hotellin toisessa kerroksessa on peliluola. Etuhuoneessa on baari, takahuoneessa on rulettien kimpussa armenialaisia mafiamiehiä. Seuranani ovat henkivartijani Niiniketo, turvallisuusekspertti Urmas, Jim Shortt sekä presidentti Rüütelin turvallisuuspäällikkö Arved . Mafiamiehet tunnistavat Urmaksen ja mulkoilevat minua. Superlänsimainen ulkonäköni ärsyttää heitä. Olen kuitenkin levollinen. Milloinkaan en ole ollut niin vaarallisessa paikassa niin turvallisessa seurassa. Paremman puutteessa yksi ikävännäköinen armenialainen tönäisee ohimennessään minua kovakouraisesti olkapäähän. Kun poistumme peliluolasta puoli kolmelta, vastaamme astelee kaksi juopunutta järjestyspoliisia univormut auki. Panen merkille, ettei kummallakaan ole turvaliivejä. Mitä sitä liiveillä ystävien luona. Tilastot: Lähetetty sikajudoka — tänään, 20.31 ---

Koko kansan tuntema entinen kolumnisti kertoo Iltalehdelle, miten hän pysyy kunnossa ja elinvoimaisena. Toimittajana ja kolumnistina pitkän uran tehnyt Mattiesko Hytönen, 82, on nyt myös esikoiskirjailija. – Romaani sai alkunsa, kun sairastuin syöpään vuonna 2019, Hytönen kertoo Iltalehdelle hänen ja avopuoliso Heidi Strömmerin yhteisessä kodissa Kampissa.